Liittimet ovat sähkömekaanisia komponentteja, joita käytetään sähköpiirien yhdistämiseen; siksi niiden sähköiset parametrit ovat ensisijainen huomioitava valinnassa.
Nimellisjännite
Tämä parametri, joka tunnetaan myös nimellä käyttöjännite, riippuu ensisijaisesti käytetyistä eristysmateriaaleista ja kosketinparien välisestä etäisyydestä. Tietyt komponentit tai laitteet eivät välttämättä suorita niille tarkoitettuja toimintoja, jos niitä käytetään nimellisjännitteensä alapuolella. Käytännössä liittimen nimellisjännitteellä tulee ymmärtää valmistajan suosittelema suurin käyttöjännite. Periaatteessa liittimet toimivat normaalisti nimellisarvon alapuolella olevilla jännitteillä. Kirjoittaja valitsee nimellisjännitteen mieluummin liittimen kestävyysjännitteen (dielektrisyyslujuus) perusteella ottaen huomioon myös käyttöympäristön ja turvallisuusvaatimukset. Toisin sanoen liitintä, jolla on tietty kestojänniteluokitus, voidaan käyttää erilaisilla maksimikäyttöjännitteillä ympäristöstä ja turvallisuusstandardeista riippuen – lähestymistapa, joka sopii hyvin todelliseen käyttöön.
Nimellisvirta
Tunnetaan myös nimellä käyttövirta. Kuten nimellisjännite, liittimet toimivat yleensä normaalisti nimellisarvon alapuolella olevilla virroilla. Suunnitteluprosessin aikana nimellisvirtavaatimukset täytetään lämpösuunnittelun avulla; kun virta kulkee kosketinparien läpi, lämpöä syntyy johtimen resistanssin ja kosketusvastuksen vuoksi. Jos lämpö ylittää tietyn rajan, se voi vaurioittaa eristystä ja aiheuttaa kosketuspinnan pinnoitteen pehmenemisen, mikä johtaa vaurioitumiseen. Siksi nimellisvirran rajoittaminen on ensisijaisesti kysymys siitä, että sisäinen lämpötilan nousu ei ylitä mitoitusrajaa. Tärkeä huomio valinnassa on, että moninapaisten liittimien nimellisvirtaa on vähennettävä. Tämä on erityisen tärkeää suurvirtasovelluksissa; esimerkiksi kosketinparin, jonka halkaisija on 3,5 mm, nimellisvirta on tyypillisesti 50 A, mutta 5-napaisessa konfiguraatiossa sitä on vähennettävä 33 %, jolloin nimellisvirta on vain 38 A per nasta. Mitä suurempi määrä nastoja on, sitä merkittävämpi on vähennys.
Kosketusvastus
Kosketusresistanssi viittaa resistanssiin, joka syntyy rajapinnassa, jossa kaksi johtavaa elementtiä kohtaavat. Valinnan aikana tulee huomioida kaksi seikkaa: ensinnäkin määritetty kosketinresistanssin arvo edustaa itse asiassa kosketinparin resistanssia, joka sisältää sekä liitännän kosketusresistanssin että itse johtimien resistanssin. Koska johtimen resistanssi on yleensä alhainen, kosketinparin kokonaisresistanssia kutsutaan usein yksinkertaisesti "kosketinresistanssiksi" monissa teknisissä tiedoissa. Toiseksi pieniä signaaleja käsitteleville piireille on tärkeää huomioida olosuhteet, joissa määritetty kosketusresistanssi mitattiin. Kosketuspintoihin kerääntyy usein oksidikerroksia, öljyä tai muita epäpuhtauksia, mikä luo "kalvoresistanssin" yhteenliittyvien pintojen väliin. Kun tämän kalvon paksuus kasvaa, vastus kasvaa nopeasti, mikä tekee kalvosta tehokkaasti huonon johtimen. Tämä kalvo voi kuitenkin rikkoutua mekaanisesti korkean kosketuspaineen alaisena tai sähköisen rikkoutumisen korkean jännitteen ja suuren virran vaikutuksesta. Joissakin pienikokoisissa liitinmalleissa, joissa kosketuspaine on erittäin alhainen ja käyttöolosuhteet koskevat vain milliampeeria (mA) ja millivolttia (mV), kalvon vastus ei välttämättä hajoa, mikä saattaa häiritä sähköisen signaalin siirtoa. "Kosketusvastus-Millivolt Method" - yksi GB5095-standardissa (*Elektronisten laitteiden sähkömekaanisten komponenttien perustestausmenettelyt ja -mittausmenetelmät*) määritellyistä testausmenetelmistä määrittää, että eristyskalvojen rikkoutumisen estämiseksi koskettimissa, testausvoiman (DC-virtapiirin) ei saa ylittää virtapiirin virtapiiriä. 20 mV ja testivirta (DC tai AC) ei saa ylittää 100 mA.
Suojaus
Nykyaikaisissa sähkö- ja elektroniikkalaitteissa komponenttien tiheys ja niiden toimintojen kasvava keskinäinen riippuvuus edellyttävät tiukkaa sähkömagneettisten häiriöiden valvontaa. Tästä syystä liittimet on usein suljettu metallikoteloihin sisäisen sähkömagneettisen energian säteilyn estämiseksi tai ulkoisten sähkömagneettisten kenttien aiheuttamien häiriöiden estämiseksi. Matalilla taajuuksilla vain magneettiset materiaalit tarjoavat tehokkaan suojan magneettikenttiä vastaan. Tällaisissa tapauksissa metallikotelon sähköiseen jatkuvuuteen sovelletaan erityisvaatimuksia, jotka koskevat itse kotelon kosketusresistanssia.