Koaksiaaliliittimiä on laaja valikoima; pääsarjoja ovat BNC, N, SMA, TNC ja Type F.
BNC-liitin (Bayonet Neill–Concelman) on miniatyyri liitin, jossa on bajonettistyylinen pikalukitusmekanismi, jonka 1950-luvulla keksivät Paul Neill ja Carl Concelman Amphenolista. Se on saatavana ominaisimpedansseilla 50 Ω ja 75 Ω, ja se toimii tyypillisesti 0–4 GHz:n alueella. Luotettavista liitännöistä, tärinänkestävyydestä ja pariutumisen/parittelun helppoudesta tunnettua sitä käytetään laajalti videovalvonnassa, testausinstrumenteissa, varhaisissa tietokoneverkoissa ja viestintälaitteissa.
Type N -liittimessä on kierrekytkentämekanismi, ja sen keksi 1940-luvulla Paul Neill Bell Labsista. Se tarjoaa ensisijaisesti ominaisimpedanssit 50 Ω ja 75 Ω, toimintataajuusalueella 0–11 GHz (laajentuu 18 GHz:iin parannetuissa versioissa). Siinä on korkea mekaaninen lujuus ja erinomainen veden- ja pölynkestävyys, joten se sopii ulkokäyttöön ja suuritehoisiin sovelluksiin, kuten tukiaseman antennin syöttöjärjestelmiin.
SMA-liitin (SubMiniature version A) on pieni kierreliitin, joka keksittiin 1960-luvulla. Sen ominaisimpedanssi on 50 Ω ja toimintataajuusalue DC - 18 GHz (joissakin tarkkuusmalleissa jopa 26,5 GHz). Kompaktin koon, erinomaisen suorituskyvyn ja korkean luotettavuuden ansiosta sitä käytetään laajalti korkeataajuisissa sovelluksissa, kuten sisäisissä mikroaaltouunilaitteiden liitännöissä, testilaitteiden liitännöissä ja GPS-moduuleissa.
TNC-liitin (Threaded Neill–Concelman) on samojen keksijöiden luoma BNC-liittimen kierteitetty versio. Sen ominaisimpedanssi on 50 Ω ja optimaalinen toimintataajuusalue 0–11 GHz. Sen kierreliitos tarjoaa paremman tärinänkestävyyden ja turvallisemman liitännän kuin BNC-tyyppi. Erinomaisen mekaanisen ja sähköisen suorituskyvyn ansiosta sitä käytetään usein korkeataajuisissa mikroaalto- ja matkaviestinlaitteissa, joissa vaaditaan suurempaa luotettavuutta.
Eric Winstonin 1950-luvun alussa keksimässä F-tyypin liittimessä käytetään kierreliitäntämenetelmää. Sen ominaisimpedanssi on 75 Ω, ja suurin toimintataajuus on tyypillisesti 1 GHz tai 2,4 GHz. Rakenteeltaan yksinkertainen ja edullinen, se on yleisin kaapelitelevisiossa, satelliitti-TV-vastaanotossa ja modeemeissa käytetty liitintyyppi. Muita yleisiä tyyppejä ovat 7/16 DIN (L29), UHF, MCX, SMB, SMC ja RCA. 7/16 DIN-liitin on suuri, 50 Ω kierreliitin, jolle on ominaista pieni häviö, korkea tehonkäsittely ja vankka vedenpitävyys; Sitä käytetään ensisijaisesti suuritehoisissa ulkosovelluksissa, kuten tukiasemien antennisyöttöjärjestelmissä ja mikroaaltouunilähetyksessä. UHF-liitin on pitkään vakiintunut tyyppi; vaikka sen nimi juontaa juurensa "Ultra-High Frequency" -sanan varhaisista määritelmistä, sitä käytetään nykyään pääasiassa VHF-kaistalla. Siinä on kierreliitäntä, se ei ole vedenpitävä ja siinä on suhteellisen paksu keskijohdin. 1980-luvulla keksitty MCX-liitin käyttää push-on-lukitusmekanismia ja on noin 30 % pienempi kuin SMB-liitin; jopa 6 GHz:n toimintataajuudella se soveltuu hyvin kannettavien laitteiden suuritiheyksisiin asennuksiin.